Parisuhteen loppu ei ole elämän loppu

Eroaminen on aina ikävä asia. Vielä vaikeamman siitä tekee mitä pidempään toisen kanssa on ollut ja jos itse on onnensa kukkuloilla suhteessa, mutta toinen yhtäkkiä ottaa ja lähtee.

Jättäminen on myös vaikeaa jättäjällekin, koska kukapa haluaisi toista satuttaa. Jättäjän rooli kuitenkin ehkä on vähän helpompi, koska se osapuoli on jo ehtinyt totuttautua ajattelemaan, minkälaista elämä voisi olla ilman toista. Tosin nämäkin asiat aina riippuvat itse ihmisestä. Toiset ottaa herkemmin asiat, kuin toiset.

Mutta vaikka parisuhde päättyisikin, niin elämä siitä huolimatta jatkuu.

Minusta on ollut surullista nähdä, kuinka esimerkiksi teini-ikäiset tytöt saattavat ottaa eron jopa niin raskaasti, että alkavat viiltelemään tai satuttamaan itseään.

Tai saattavat ajatella, etteivät kelpaa toiselle sellaisena kuin on, jonka myötä osa alkaa tarkkailemaan omaa painoaan, ulkonäköään ym. entistäkin tarkemmin.

Tämä ei tietenkään päde kaikkiin teini-ikäisiin, mutta valitettavan usealla näitä ongelmia on, ongelmia joita ei ystävät tai vanhemmat päälle päin edes huomaa.

Eroaminen koskettaa kaikkia, kaikenikäisiä ja niin miehiä kuin naisiakin.

Elämä toisen kanssa ei mennytkään niin kuin oli suunnitellut tai yhdessä on ehkä ennätetty perustaa perhe, on talo, asuntolainat, autot ym. ja PAM, yhtäkkiä kaikki valuu käsistä pois.

Vaikeudet voi kuitenkin kääntää voitoksikin. Mitä kaikkea elämä voikaan vielä sinkkuna tarjota? Olitteko kumppaninne kanssa kuitenkaan niin onnellisia, mitä olit luullut? Pitikö teitä yhdessä lapset ja asunto? Olitteko yhdessä vain siksi, että ette osanneet enää elää yksin?  On myös olemassa sellaisia ihmistyyppejä, jotka haluavat seurustella koko ajan jonkun kanssa, koska eivät yksinkertaisesti kestä ajatusta itsenäisestä elämästä. Kun taas on myös niitä, jotka haluavat elää koko elämänsä sinkkuna.

Mitä hyvää sitten eron mukanaan tuoma sinkkuus voisi tuoda tullessaan?

* Et ole tilivelvollinen kenellekään tekemisistäsi

* Vältyt ehkä enemmän riidoilta, varsinkin jos suhteesi on ollut riitaisa

* Toisen pahat tavat ei ole enää "riesanasi"

* Ehkä löydät sellaisen ihmisen rinnallesi, joka oikeasti rakastaa sinua sellaisena kuin olet. Tämä varsinkin niille, jotka ovat suhteessa missä toinen ei ole juuri mihinkään sinussa tyytyväinen, vaan arvostelee kaikkea.

* Rahankäyttö vähenee (todennäköisesti itse kulutat elintarvikkeita vähemmän)

* Saatat ehkä aloittaa sinkkuuden myötä jonkin uuden harrastuksen

Haluan siis muistuttaa kaikkia niitä, jotka ovat tulleet jätetyksi, jättäneet tai harkitsevat eroa, että joskus ero voi olla se ainoa oikea ratkaisu. Aina ei rakkauskaan pelkästään riitä, jos suhteessa ei ole enää hyvä olla tai ongelmia on liikaa.

Toista ei myöskään saa kahlita suhteeseen. Tiedän, että sinuun on sattunut - jos olet tullut jätetyksi, mutta joskus toisen on annettava mennä. Toisellakin on oikeus omaan elämään ja omiin päätöksiin. Niin kuin myös ne jotka ovat olleet jättäjän roolissa, tiedän että sinua pelottaa toisen puolesta. Miten toinen jaksaa? Mutta pieni itsekkyyskin on elämässä tervettä. Sinun täytyy vain luottaa siihen, että aika parantaa toisenkin haavat ennen pitkää.

Parisuhteen loppu ei ole elämän loppu, ehkä se on jonkin uuden alku?

Millaisia kokemuksia Sinulla on erosta?

Oletko itse ollut jättäjä, jätetty vai molempia?

- Rakastunut mies

ps. Rakastunut mies ei enää kirjoittele animaatiohahmon takaa, päätin lisätä tänne itsestäni kuvan, että näätte minkälainen tyyppi täällä näitä juttuja raapustaa :)

Tasavertainen avioliitto vs. Aito avioliitto

Edellisessä blogipostauksessani paljastin olevani homoseksuaali ja seurustelevani miehen kanssa. Tämä ei sinänsä ollut mikään salaisuus, en vain kokenut tarvetta aiemmin ilmoittaa asiasta, koska se ei juurikaan vaikuta blogini sisältöön.

Mutta, päätinpä kuitenkin kertoa asian, koska on sellaisia asioita joista haluan myös kirjoittaa ns. homoseksuaalin näkökulmasta.

Ennen pakolaiskeskustelua, yksi suurimmista puheenaiheista viime kuukausina on taas ollut avioliitto-keskustelu, josta on puhuttu jo vuosia ja josta varmaan vielä (valitettavasti) tullaan puhumaan vuosia. Lakialoite tasavertaisesta avioliittolaista meni läpi ja lain on tarkoitus astua voimaan vuonna 2017, ellei sitten lakialoite avioliiton säilyttämisestä naisen ja miehen välisenä mene läpi ja kumoa tämän aiemman aloitteen, jota ajaa takaa paljon otsikoissa oleva Aito avioliitto- yhdistys.

Olen tehnyt oman mielipiteeni selväksi niin facebookissa omassa profiilissa, kuin myös kaveripiirissä. No, kaveripiirissä ja perheessä muutenkin kaikki ovat tasavertaisen avioliiton puolesta, koska lähipiirini on suvaitsevainen, eikä kenelläkään ole ollut minunkaan homoseksuaalisuutta vastaan mitään.

Miksi sitten tasavertainen avioliittolaki halutaan vielä kumota? Onko kyse pelosta, ennakkoluuloista, vanhoista perinteistä vai siitä pelosta, että lapsi menettää oikeuden äitiin ja isään? Tässä postauksessa aion niitä asioita pohtia.

Syyt, joiden takia halutaan kumota:

1. Lapsi menettää oikeuden biologiseen äitiin ja isään

Omalla tavallani ymmärrän tämän pelon, koska kyllä varmasti jokaista lasta jossain vaiheessa elämää alkaa kiinnostamaan, ketkä on hänen biologiset vanhempansa tai miksi he eivät ole kasvattaneet häntä? Minä itse olen sijaislapsi, joka kuuden kuukauden ikäisenä sijoitettiin sijaisperheeseen, kun biologiset vanhempani eivät pystyneet minusta huolehtimaan. Ja kyllä minäkin kyselin sijaisvanhemmilta biologisista vanhemmistani. 

Mutta, sitäkin tärkeämpää on että lapsi kasvaa turvallisessa ja rakastavassa ympäristössä, jossa hänestä välitetään, jossa häntä tuetaan ja tarjotaan eväät hyvään elämään.

Mielestäni sateenkaariparit pystyvät yhtä lailla tämän tarjoamaan, niin kuin heteroparitkin.

Sen lisäksi yh-äitejä ja isiä on olemassa erittäin paljon. 

2. Kaksi isää ei voi korvata äitiä tai toisinpäin.

Ei voikaan, mutta yhtä lailla he pystyvät tarjoamaan edelleen sitä rakkautta ja turvaa mitä lapsi tarvitsee. Kun lapsi syntyy, hän ei osaa ns. "vaatia" itselleen miehen tai naisen mallia, vaan sitä rakkautta ja hoivaa. 

Lapsi jää myös ilman miehen tai naisen mallia yh-tapauksissa, ellei mies tai nainen löydä itselleen uutta kumppania. Lapsi myös imee kehittyessään vaikutteita ympäristöstä. Joten hän voi oppia sukupuolen mallia, niin lähipiiristä, ystävien vanhemmista, päiväkodin ihmisistä, kummeista jne.

3. Lasta aletaan kiusaamaan, kun hänellä on kaksi isää tai äitiä

Minusta on ikävää, että kiusaamiselle annetaan minkäänlaista syytä. Kiusaaminen on aina väärin ja kiusaamista tapahtuu koko ajan, joka puolella maailmaa, niin kouluissa, työyhteisöissä, kuin niiden ulkopuolellakin.

Kiusaaminen lähtee usein vanhempien tai ystävien asenteista, jos vanhemmat opettaa lapsensa niin ettei mitään massasta poikkeavaa saa hyväksyä jne. niin on aika todennäköistä, että lapsi alkaa juuri siten käyttäytymään.

Syy siis pitää löytää sille, miksi kiusaaja kiusaa? Eikä, että miksi kiusattua kiusataan.

MITÄ SITTEN TULEE ITSE AVIOLIITTOON?

  Avioliitto on miehen ja naisen välinen

Avioliiton tulisi olla kahden ihmisen välinen ja sitä kohti ollaankin koko ajan menossa. En ymmärrä, miten jotkut ihmiset sekoittavat avioliiton automaattisesti lapsen adoptointiin, tai sitten vertaavat että jos homoliitot hyväksytään, niin kohta hyväksytään kolmen ihmisen välinen avioliitto tai naimisiinmeno eläimen kanssa.

Ensinnäkään kaikki ihmiset eivät edes halua lapsia, olipa sitten kyse hetero tai homoseksuaaleista ym. Ja vielä mitä ulkoiseen adoptioon tulee, niin adoptiota hakevat joutuvat käymään läpi tarkan seulan, ketkä voivat adoptoida lapsen ja ketkä ei.

Ja mitä tulee kolmeen ihmiseen tai naimisiinmenoon eläimen kanssa, niin avioliitto on kahden ihmisen välinen rakkauden sopimus, jossa molemmat osapuolet sitä haluavat ja ovat täydessä ymmärryksessä asian kanssa.

Ei eläin ymmärrä tällaisia asioita ja on muutenkin puolustuskyvytön.

Siksi onkin uskomatonta, miten jotkut voivat ees verrata noita asioita keskenään.

Kolmen ihmisen väliseen avioliittoon en osaa oikein sanoa mitään. Minulle itselleni avioliitto on kahden ihmisen välinen, mutta toisaalta onko se minulta mitenkään pois jos kolme ihmistä haluavat keskenään naimisiin ja ovat onnellisia?

Minun puolestani, go for it. Mutta itse en siihen ryhtyisi.

---

Vastaväitteitä on monia, mutta toisaalta kaikilla on oikeus mielipiteeseen.

Lisääkin näitä väitteitä on, mutta jos alkaisin kaikista kirjoittamaan, tästä tekstistä tulisi kilometrin mittainen, eikä tätä jaksaisi enää kukaan lukea. 

Ja kaikkea ei tarvitse hyväksyä, en minäkään hyväksy tosiaankaan kaikkea mitä maailmassa tapahtuu, mutta asioiden kanssa voi oppia elämään. Ja aina voi miettiä miten käyttäytyy toisia ihmisiä kohtaan. Niinhän sitä sanotaankin, että kohtele toista niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Vihan ja ikävät ennakko-asenteet voi yrittää kääntää positiiviseksi ajattelutavaksi. Positiivinen ajattelutapa parantaa myös elämänlaatua.

Minun mielestäni ilman vihaa ja syrjintää, maailma olisi niin paljon parempi paikka elää :)

Mitä te lukijat olette mieltä tasavertaisesta avioliitosta?

Onko se hyvä juttu vai kuuluuko mielestänne avioliitto vain miehelle ja naiselle?

Jos, niin miksi?

Entä adoptio-oikeus? Saako mielestänne mies- tai naispari adoptoida lapsen vai ei?

- Rakastunut mies

Tulin minä kaapista ulos!

Seuraava ilmoitus saattaa aiheuttaa joissakin ihmisissä hämmentyneen tai huijatun olon.

Varsinkin jos on aiemmin blogipostauksiani täällä lukenut.

Toivon mukaan kukaan ei kuitenkaan tunne kyseisiä fiiliksiä, koska:

En ole missään vaiheessa kertonut seurustelevani naisen kanssa.

Ja mitä lapsiin ja avioliittoon tulee, niin vuonna 2017 kyseiset asiatkin ovat mahdollisempia.

Kiitos siitä kansalle ja päättäjille, että Suomikin on menossa tasavertaisempaan suuntaan :)

Jotkut ihmiset ovat tosin vastaan tasa-vertaista avioliittoa tai lapsen hankintaa,

mutta kyseisestä asiasta kirjoitan enemmän seuraavassa postauksessani,

sillä asiaa siitä nimittäin tulee ja paljon. :-D

Joku saattaa miettiä, että miten minä miehen kanssa suhteessa oleva mies sitten voin tietää naisista niin paljon tai kertoa näkemyksiäni heteropariskuntien suhteista yms?

No, minä kerron.

Suurin osa tai oikeastaan lähes kaikki ystävistäni on naisia. Olen naisten kanssa tekemisissä paljon, he kertovat minulle niin naisten asioita kuin asioita heidän suhteistaan, niin hyviä kuin huonoja. Lisäksi ihmisiähän me kaikki ollaan, joten samanlaisia ongelmia on niin hetero, kuin homosuhteissakin.

Niin ja minusta on usein tuntunut siltä, että vaikka minulla on miehen vartalo, niin minulla on enemmän naisen aivot. Ymmärrän naisia niin hyvin, ajattelen monista asioista samalla tavalla, enkä miellä itseäni sellaiseksi "tyypilliseksi" putkiaivoksi :D

Minussa itsessäni on myös jonkin verran naisellisia piirteitä.

Toivottavasti tästä postauksesta ei nyt kukaan pahoittanut mieltään,

tai niin kuin aiemmin kirjoitin: tunne itseään mitenkään huijatuksi.

Ja toivon mukaan myös jatkossakin täällä riittää lukijoita :)

Kiitos.

Milloin on oikea aika sanoa TAHDON?

Minun ja varmasti monen muunkin ihmisen yksi suurimmista haaveista elämässä on mennä naimisiin toisen ihmisen kanssa. Avioliitto on sopimus siitä, että haluaa elää ja jakaa toisen kanssa koko elämän ja olla rinnalla niin myötä- kuin vastoinkäymisissä.

Tosin toinen puoli minusta myös ajattelee asiaa siltäkin kannalta, että ei siihen avioliittoa tarvita, että toinen kanssa haluaa olla kuolemaansa asti.

Avioliitonkin merkitys on niin huomattavasti muuttunut vuosien saatossa.

Naimisiin riennetään ihan liian nopeasti, toisinaan ihan liian heppoisin perustein ja sitten heti ollaan kirjoittamassa eropapereita, kun vähän aikaa menee huonosti.

Joskus kyllä avioero on sekin oikea ratkaisu, jos toisen kanssa elämisestä ei tule kerta kaikkiaan yhtään mitään. Mutta työtä avioliiton eteen on syytä tehdä, että se kestää.

MILLOIN SITTEN ON OIKEA AIKA SANOA TAHDON?

Mitään oikeaa aikaa tuskin on, mutta itse en menisi ainakaan parin vuoden sisään suhteen aloittamisesta vielä naimisiin. En tiedä menisinkö vielä viidenkään vuoden sisään.

Se on kuitenkin niin iso asia jolla on paljon painoarvoa, että on hyvä elää arkea toisen kanssa kaikessa rauhassa, oppia tuntemaan toinen läpikotaisin, toisen hyvät ja huonot puolet ja myös tehdä töitä niiden mahdollisten ongelmien eteen, ennen kuin naimisiin.

Ero toki voi tulla siitäkin huolimatta, koska elämästä ei voi ikinä tietää - mutta ainakin liitto olisi kestävemmällä pohjalla. Mua suorastaan on monesti ihmetyttänyt se, miten jotkut ihmiset menee jo muutamien kuukausien tuntemisen jälkeen kihloihin. Joskus kuulin, että yksi pari oli mennyt kahden viikon seurustelun jälkeen.

Miksi niin sitten tehdään?

Onko se todistelua itselle tai toisille, että katsokaa nyt miten onnellisia me ollaan?

Vai onko se vain sitä kuuluisaa rakkauden huumaa, jonka vauhdissa mennään mulle-kaikki-heti-nyt- tyylillä ja sitten jälkikäteen mietitäänkin, että missä meni vikaan kun ero tulikin?

Joillekin sitten itse naimisiinmenokin on yksi suuri prinsessajuhla (etenkin naisille, mitä noita joitakin ohjelmia on tullut katsottua. Esim. Bridezillas. <-- Btw, hyvä ohjelma :D). Että nyt ollaan kaiken keskipisteenä, juhlien pitää olla mielettömän kokoiset, kaiken pitää olla täydellistä ja lahjoja pitää tietysti saada paljon ja niiden pitää olla hienoja ja kalliita.

Itse ihan hyvin voisin mennä naimisiin sen parin todistajan läsnäollessa ja ehkä jotkut pienet juhlat lähipiirin kesken ja siinä se. Ja vielä sellainen lisäys, kun jotkut naiset sanovat että hääpäivä on päivä jolloin morsian saa olla kaiken keskipiste, prinsessa ja mitä kaikkea, niin onhan hääpäivä myös miehenkin päivä. Molempien.

Mitäs te olette mieltä naimisiinmenosta? Onko se välttämätön asia todistaakseen toiselle, että toiseen haluaa sitoutua ja jakaa koko loppuelämänsä hänen kanssa? 

Ja milloin on ns. oikea aika sanoa tahdon, vai onko sille sellaista?

Mukavaa viikonloppua.

- Rakastunut mies

Haluan naimisiin ja lapsia, mutta kumppani ei !

Blogin otsikko koskettaa jollakin tavalla myös minua.

En ehkä tiedä niinkään avioliiton suhteen, haluanko ikinä naimisiin? Mutta ihan lapsesta asti olen toivonut, että minullakin joku päivä olisi lapsi/lapsia, joille opetan niitä tärkeitä arvoja mitä itse olen omilta vanhemmilta oppinut.

Kumppanini ei puolestaan halua lapsia. Ei ainakaan tällä hetkellä. Tosin en minäkään.

Mutta ehkä joskus tulevaisuudessa, vaikka 5-10 vuoden päästä?

Olen tätä asiaa pohtinut omalla ja yleisellä tasolla. Mitä jos olet löytänyt muuten aivan mahtavan ihmisen vierellesi kulkemaan, mutta sinun pitäisi olla valmis luopumaan joistakin tulevaisuuden haaveistasi? Tässä kun puhutaan kuitenkiin melko isoista haaveista.

Onko toisella oikeus niin sanotusti evätä sinulta nämä asiat, mutta toisaalta voitko sinäkään vaatia toiselta luopumaan hänen haaveistaan, jos hän ei halua naimisiin tai lapsia?

Juttelin muutamia viikkoja taaksepäin hyvän ystäväni kanssa asiasta ja hän sanoi, että jos nämä haaveet tulisi joskus ajankohtaiseksi, niin teidän pitäisi päästä jonkinlaiseen kompromissiin. Eli vähän niin kuin joko tai?

Joko naimisiin tai lapsia, mutta ei molempia?

Sehän olisi vähän niin kuin win-win tilanne molemmille osapuolille ja se ajatus kuulosti mielestäni hyvältä.

Olen itse sitä mieltä, että hyvää kumppania ei kannata heittää "hukkaan", jos kaikki haaveet eivät toteudukaan, mitä elämääsi olet suunnitellut. MUTTA. Kyllä minä ymmärrän kääntöpuolenkin asiasta, jos joku haluaa löytää juuri sellaisen ihmisen vierelle, jolla on yhteiset päämäärät, mitä haluaa elämältä.

Siinä ei tosiaankaan mitään pahaa ole, koska avioliitto ja lapset ovat kuitenkin iso asia.

Tällä hetkellä meillä (tai rakkaallani) on kuitenkin kaksi aivan mielettömän suloista kissaa ja ensi vuoden puolella otetaan todennäköisesti kolmas kun muutetaan yhteen.

Ne riittävät toistaiseksi ja niihin voi enimmän hoivaviettinsä "purkaa".

Eihän sitä tulevaisuudesta ikinä tiedä mitä se tuo tullessaan (*salaa toivoo lapsia ja avioliittoa*, hahah :D), mutta se on vain kylmä fakta elämässä, että ihan kaikkea ei voi saada mitä haluaa. Pitää olla tyytyväinen siihen mitä on nyt ja tässä.

Mitä te olette lukijat mieltä, voiko erilaiset tulevaisuuden suunnitelmat pilata muuten hyvän suhteen?

Onko oikein/väärin vaatia toiselta luopumaan jostakin haaveesta, jos itse ei ole haaveen suhteen samoilla linjoilla? (Mikäli siis se haave koskettaa molempia osapuolia).

- Rakastunut mies

Masentuneen ihmisen kanssa parisuhteessa

Onni on päätöksestä kii, täytyy piristyy, nousta ja pukeutuu./

Eikä saa jäädä vellomaan kaikkeen haikeaan, niin että masentuu.

Kyllä mä tiedän ja nääthän

miten reipas tänään oon?

Hymy huulilla työni mä teen.

Ja sinä täysin sokee oot,

sille kuinka mä suistunut oon - pimeyteen.

Johanna Kurkela - Ingrid

Masennus on yksi suurimmista kansantaudeistamme.

Yhä useampi nuori jää sen vuoksi eläkkeelle.

Omassa ystäväpiirissäni lähes joka toisella on diagnosoitu jonkinasteinen masennus tai paniikkihäiriö. Minulla myös. Keskivaikea masennus.

Sairastuin masennukseen ollessani 16-vuotias. Varmasti suurin syy masennukseeni oli kokemani koulukiusaus, jota kesti kokonaiset yhdeksän vuotta, eli koko sen ajan mitä olin peruskoulussa. Tuossa vaiheessa masennus ei ilmennyt minussa vielä niin pahasti, mutta se voimistui ollessani parisuhteessa melkein neljä vuotta narsistisen ihmisen kanssa, mistä aiemmin olen kirjoittanut tänne blogiin.

Olen usein miettinyt suhteissa ollessani, miten kukaan ihminen jaksaa tai on jaksanut olla minun kanssa? Sillä masentuneen ihmisen kanssa eläminen ei aina ole helppoa.

Olen syyllistänyt itseäni ja tuntenut olevani taakka ja häpeäksi, vaikka sairaudelleni en itse tietenkään voikaan mitään. 

En ole itse ollut pelkästään se "masentunut osapuoli" aina parisuhteissa. Minulla on muutaman kerran ollut juttua sellaisten ihmisten kanssa, joilla on ollut jonkinasteinen masennus, eikä se ole aina helppoa sivustakatsottavaa, jos niin voi sanoa.

Pahinta on nähdä, kun toinen satuttaa itseään tai toisella on niin suunnattoman paha olla, ettet enää yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä.

Olen kysynyt nykyiseltä kumppaniltani, että mitä tuntemuksia masennukseni on aiheuttanut hänessä? Hän kertoi, että suurin tuntemus on pelko. Pelko siitä, että jotakin pahaa tapahtuu. Olen aiheuttanut myös pari kertaa aiheen pelkoon, kun olen ollut itsetuhoinen

ja aiheuttanut hänelle asiasta ikävät traumat.

Tämä on myös lisännyt itseni syyllistämistä siitä, että olen miettinyt miten hän jaksaa olla minun kanssa? Miten hän jaksaa olla huolissaan minusta?

Mutta rakkaus kuitenkin kantaa. Rakkaus auttaa jaksamaan. Ja kun toista ihmistä rakastaa niin paljon, haluaa hänen vierellään seistä vankkumattomana niinä myrskyisinäkin hetkinä elämässä.

Masentuneen ihmisen kanssa myöskään arki ei ole aina helpoimmasta päästä. Ne päivän askareet voivat toiselle olla ihan helppoja, mutta masentuneelle ne saattavat olla ylitsepääsemättömän vaikeita.

Myöskin vielä palatakseni hieman aiempaan, mietitystä ja jonkinlaista häpeää on aiemmin aiheuttanut elämässä se, että miten on uskaltanut kertoa sille toiselle ihmisille, johon on tutustunut, että sairastan masennusta ja syön lääkkeitä?

Joillakin ihmisillä voi olla sairaudesta ennakkoluulonsa tai liian vähän tietoa.

Masentunut ihminen ei välttämättä ole hullu, väkivaltainen tai millään lailla muusta massasta poikkeava. Hän saattaa olla ihan tavallisen oloinen kaduntallaaja, hyvin pukeutunut, hymyilevä ja menestyksekkäänkin oloinen ihminen, mutta hän saattaa silti sairastaa masennusta. Salakavala tauti, jota ei päälle päin näe.

Oletko sinä seurustellut/seurustelet masentuneen ihmisen kanssa?

Tai onko sinulla masennusta?

Miten se vaikuttaa tai vaikuttaako mitenkään teidän suhteeseenne?

Täytyykö rakkauden kestää kaikkea vai onko itsekästä jos omat voimavarat eivät jossain vaiheessa enää riitä auttamaan ja tukemaan toista?

- Rakastunut mies

Neitsyys ei ole häpeä.

Jokainen on varmaan joskus katsonut tai nähnyt vilauksen sellaisesta komediasta, jossa pääjuonena on "Kuinka päästä eroon neitsyydestä/poikuudesta mahdollisimman nopeasti, varsinkin ennen kuin college alkaa?"

Sitten sitä potentiaalista seksikumppania etsitään taukoamatta, kunnes se löydetään. Ja simsalabim, neitsyys menetetty.

Valitettavasti tuollainen on tosielämää.

Miksi neitsyydestä on tullut vuosien saatossa, ihan kuin häpeällinen asia, "taakka", josta halutaan päästä mahdollisimman nopeasti eroon. Ihmiset pelkäävät, että jos olet esim. 18-vuotias tai vanhempi ja vielä neitsyt, niin olet friikki tai sinussa on pakko olla jotain vikaa.

Sitten jos ei olekaan kokemusta mistä kertoa, voi olla helppo valehdella että sellainen on tapahtunut, koska ei haluta saada oudon leimaa otsaansa.

Neitsyydellä ei tunnu olevan enää minkäänlaista todellista merkitystä nykymaailmassa.

Seksiä pikemminkin tyrkytetään joka tuutista. Televisiossa, elokuvissa, musiikissa, mainoksissa ym. missään et voi siltä välttyä.

En nyt tarkoita sitä, että seksiä pitäisi odottaa siihen asti, kun ollaan avioliitossa. Vaan pikemminkin sitä, että sitä ei tarvitse menettää heti ensimmäisen vastaantulijan tai poika/tyttöystävän kanssa. 

Jokainen ihminen päättää itse omasta kehostaan ja mielestäni hyvä aika ensimmäiseen kertaan on silloin, kun tuntee olevansa siihen valmis.

Jokaisella se tapahtuu eri aikaan, joten tiettyä ikää varmasti on vaikea määritellä.

Tämä blogikirjoitukseni on tarkoitettu varsinkin nuorille tytöille ja naisten aluille. Miksei myös pojillekin. Muistakaa. Mikään kiire ei ole tässä maailmassa.

Kukaan ei voi, eikä saa pakottaa sinua seksiin, jos sinusta tuntuu että et ole valmis, etkä halua. Se ei ole syy toisen jättämiseen, jos toinen ei halua. Mutta jos toinen jättää sen takia, anna hänen mennä, jos hän ei jaksa odottaa sinun suhteesi.

Ennen sitä ensimmäistä kertaa sinulla on hyvää aikaa tutustua itseesi ja omaan kehoosi. Mistä sinä pidät? Miltä mikäkin tuntuu? Kuvittele mielessäsi minkälainen ensimmäinen kerta voi olla tai mitä toivoisit sen olevan?

Se ei ole välttämättä se maailman mullistavin kokemus tai ilotulitusta, minkälaista leffoissa näytetään sen olevan. Mutta elämän varrella kehittyy ja oppii kaikkea uutta, niin itsestä kuin toisestakin osapuolesta.

Muista; Rakasta ja kunnioita kehoasi,

äläkä anna sitä toisen käyttöön, jos et halua!

Minkäikäisenä sinä menetit neitsyytesi/poikuutesi?

Oliko kokemus miellyttävä/epämiellyttävä?

Itse olin 16-vuotias. Iän suhteen vielä nuori, mutta tunsin olevani jo valmis.

Kokemus oli ok. Ei mikään tajunnanräjäyttävä, muttei täystuhokaan.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa! <3

- Rakastunut Mies

Hottikset vai Nottikset?

Tattadaaa!

Heimoi vaan kaikille pitkästä aikaa ja pahoittelut heti ensi alkuun, etten ole kirjoittanut tänne pitkään aikaan mitään.

Kevät ja kesä oli.. ja no, pääsykokeisiin restonomialalle tuli valmistauduttua erittäin ahkerasti, mutta minä järjen jättiläinen päätinkin sitten paria päivää ennen pääsykokeita, etten aiokaan mennä niihin. Tuli sellainen takapakki, että tuntui et nyt ei vaan riitä oikein tarpeeksi motivaatiota opiskeluun, kun sitä motivaatiota ei tuntunut olevan oikein mihinkään muuhunkaan.. kuten tähän kirjoittamiseenkaan. Kesän ja syksyn aikana tässä kuitenkin mieli on alkanut heräillä uuteen loistoon ja halusin tännekin ruveta pitkästä aikaa kirjoittamaan.

Olin todella positiivisesti yllättynyt, miten paljon kävijöitäkin täällä on sillä aikaa ollut, kun oon ollut poissa. VAUTSI! Hymy nousee huulille :)
Mutta sitten pidemmittä puheitta itse asiaan.

Tämän syksyn aikana on taas alkanut monta tositv-sarjaa. Ensimmäisenä taisi ruutuun palata Martina ja hengenpelastajat, sen jälkeen Suomen täydelliset venäläisnaiset, viimeisimpänä Bimbo Oy ja siinä välissä varmasti kaikista eniten kohua nostattanut HOTTIKSET.

Onko joltain jäänyt kuulematta tuosta ohjelmasta?!

Tässä sarjassahan siis seurataan yhdeksää Suomalaista kuumaa sinkkua, jotka ovat kertakaikkiaan liian kuumia rakkaudelle. Heille ei kelpaa mikään, eikä kukaan.

Vääränlaiset kengät.. liian lyhyet miehet.. tuppik*llit.. läskiperseet.. pienirintaiset.. ihmisroskat jne. Ovat vain osa niitä asioita, joita nämä hottikset eivät lähelleen kelpuuta.

(Ja jo heti näin alkuun mainitsen, että kirjoittamani asiat ovat vain kritiikkiä. Tämän tarkoituksena ei ole missään nimessä loukata kenenkään tunteita, ajatuksia ym. Tämä tiedoksi kaikille niille ihmisille, jotka saattavat vetää herneen syvälle nenään.)

Se taisi olla ensimmäinen postaus blogiini, jossa kerroin miten pitkään vanhempani ovat olleet naimisissa. Yli 40 vuotta. Tulikohan tänä vuonna täyteen 45.. jos oikein muistelen.

Mietin tässä yksi päivä, että olikohan miten tarkat kriteerit ennen vanhaan ihmisillä, kun sitä oikeaa yritettiin "metsästää?"

Olivatko avainasemassa asiat: Rintojen suuruus, fitness, tiukka bodattu kroppa, rasvakertoimet ym?

En jotenkaan jaksa uskoa.

Makuasioita on varmasti ollut iät ja ajat. Ihmiset ihastuvat toisessa ihmisissä piirteisiin, ominaisuuksiin, oli ne sitten sisäisiä tai ulkoisia tai sekä että. 

Mutta kai jostakin asioista voi tinkiä, jos kohdalle sattuu oikeasti niin sisäisesti kuin ulkoisesti kaunis/komea ihminen? Niitä, kun ei kävele ihan joka kadun kulmalla vastaan. Hyvännäköisiä ehkä, mutta entäpä ne sisäiset asiat? Luonne, arvomaailma jne.

Olisi mielenkiintoista tietää, että ovatko nuo sarjassa olevat ihmiset oikeasti tuollaisia vai onko kaikki tuotantoyhtiön keksimää? Viihdettähän kyseinen tv-ohjelma on, aika ajoin melko karua sellaista, mutta anteeksi vaan.. kuka "täysi"päinen ihminen haluaa lähteä kyseiseen formaattiin ja haluaa antaa itsestään koko Suomelle kusipään maineen?

Mennäänpäs sitten itse näihin hottiksiin hieman tarkemmin.

Bile-Daniksikin tituleerattu Daniel on varmasti sarjan puhutuin nimi ja se saa kyllä minunkin ihokarvat nousemaan pystyyn, eikä mitenkään hyvällä tavalla. Jo ennen kuin sarja alkoi, netistä pystyi katsomaan klippejä jossa hän selitti millainen nainen tulisi olla, minkälaista hän ei missään nimessä kelpuuta ja kuinka täydellinen hän itse on.

Vakituinen kolo olisi mukava, mutta kuinka moni nainen sitten haluaa kyseisen miehen kanssa perustaa vakavan suhteen? Hmmm.. lasken sormillani. 

Onko sitten kuitenkin loppujen lopuksi kyse vain huonosta itsetunnosta, jota halutaan pönkittää?

Toinen suurta huomiota saanut on tietenkin Helsingin, ellei jopa koko Suomen kuumimmat huulet omaava Juha. Tää vaikuttaa itseasiassa ihan hauskalta tyypiltä, mutta en mä häntä tosissani osaa ottaa. Ja yksi asia jota oon pitkään pohtinu on se, että mikä tää kauneusleikkaus, botox ym. buumi oikein on? Mikä ihme hinku kaikilla on muokata itseään jollakin tavalla? Miksi ihmiset eivät enää osaa/halua olla omia itsejään?

Kumpuaako tällaiset halut esim. huulten suurentamiseen jo lapsuudesta vai haiseeko tässä yhdenlainen muoti-ilmiö? Pakko saada, kun toisillakin on.

Josta päästäänkin sitten nuoreen naiseen Marttaan. Joka on myös laitattanut vähän sitä sun tätä. Melkeinpä voisin siis kysyä häneltä, että onko mikään sinussa enää omaa?

Tommi vaikutti ensimmäisellä jaksolla jotenkin, hmm.. mitäänsanomattomalta. On mallina ja oli bb-talossa aikoinaan (jotenkin siellä vaikutti vähän syrjässä olevalta mun mielestä) ja on kuulemma niin komee, ettei naiset uskalla häntä lähestyä. Ok. 

Jonna on myös bb-talosta tuttu, joka aikoo muuttaa Helsinkiin. Lähinnä sen takia, josko sieltä löytyiskö se mies, koska tarjonta on niin paljon laajempaa ja toivottavasti myös parempaa?

Ei muuta hänestä.

Yksi joka myös on saanut ikävällä tavalla mun ihokarvani nousemaan on Niko. Hän sanoi viime jaksossa jossa hänet esiteltiin, että ei hän lähtisi minkään ihmisroskan takia toiseen kaupunkiin matkustamaan, että pitäähän naisen olla hyvännäköinen. Tai siis naisten, koska hän oli buukannut tuplatreffit.

Hänestä myös huokuu sellainen epämiellyttävä itseriittoisuus ja pelimiesmäisyys, niin kuin bile-Danistakin.

Suvista mulla ei oikein oo mitään sanottavaa. Hän ehkä on vaikuttanut kaikista mukavimmalta tähän asti. Hän ei vaikuta kovin ilkeältä tai liian ylimieliseltäkään. Ainut minus hänelle siitä, että hän luetteli viime jaksossa tietävänsä Suomen kaupungeista: Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun? OIKEESTI?? Eikö ihmiset oo käyny kouluja?

Rosannaan ja Anniin päästäänkin sitten varmaan tutustumaan ensi jaksoissa, kun vielä heitä ei ole näkynyt.

Että sellaista. Tunteita herättävä sarja tosiaan ja sehän tekee sarjasta ainakin jollakin tavalla hyvän. Viihdettä, ilkeyksiä ja itserakkautta riittää. Toivottavasti sarjan edetessä sieltä myös paljastuu niitä aidompia puolia ihmisistä ja joku vaikkapa löytäisikin sen rakkauden, ihan siitä tavallisesta kadun tallaajasta. Jää nähtäväksi.

Mitä mieltä te olette sarjasta?

Näihin kuviin ja tunnelmiin tältä erää. Palataan ensi kerralla!

ps. Paljon on kaikkia uusia kirjoituksia blogiin tulossa, joten olkaa kuulolla. Luultavasti myös kirjoitan jatkossa erilaisistakin aihealueista, kun rakkaus, sinkkuus, parisuhde ym. Vaikka ne pääaiheinani pysyvätkin.

Niin ja olen myös suunnitellut vlogin aloittamista? Jossa puhun mm.yllätys yllätys rakkaudesta, elämästä, tv-sarjoista ja ym. maailmaan liittyvästä, mitä milloinkin juolahtaa. Oisko kiinnostuneita katsojia? :P

- Rakastunut mies